Sijoitusasiantuntija Matt Badiali neuvoo hankkimaan kultaa epävarmoina aikoina, sillä kulta on sijoitusportfolion suoja inflaatiota ja markkinapelkoa vastaan. Suomensimme lyhennelmän Badialin ajatuksista aiheen tiimoilta.

Heinäkuussa 2018 istuin espressokupillisella setäni patiolla. Tämä tapahtui Etelä-Italiassa, olimme lastemme kanssa tapaamassa siellä perhettämme. Nautiskelimme kotitekoisia suolakeksejä ja vastapoimittuja fioroni-viikunoita. Keskustelumme kääntyi Euroopan unioniin ja mikä katastrofi se olikaan heille.

Kirjoitin silloin näin:

Olen nyt eteläisessä Italiassa, suhteellisen köyhällä alueella. Setäni asui täällä koko elämäni. Hän on nähnyt elintason nousevan ja laskevan vuosien kuluessa. Italian liittyessä Euroopan unioniin koettiin kuitenkin massiivinen inflaatio-aalto.

Kun maa siirtyi liirasta euroon, asiat muuttuivat hänen elämässään huonompaan suuntaan.

Päivittäistavaroiden hinnat kaksinkertaistuivat. Ruoka enimmäkseen. Esimerkiksi hän kertoi simpukoiden hinnan kaksinkertaistuneen muutama kuukausi sen jälkeen, kun valuutta vaihdettiin euroon. Niin kävi myös pullotetulle vedelle, juustolle ja monille muille päivittäistavaroille.

Setäni mukaan tämä aiheutti piikin kullan myyntiin.

Italialaiset ovat kuuluisia kullan omistajia. He suhtautuvat siihen arvon säilyttäjänä, vakuutuksena katastrofeja vastaan. Tätä samaa ideaa olen edistänyt omissa uutiskirjeissäni jo puolitoista vuosikymmentä. Koska olen nähnyt tulokset etulinjassa.

Italian liittyminen Euroopan unioniin aiheutti kustannustason massiivisen nousun. Kun elämisen hinta kaksinkertaistuu, tarvitsemme jotain, mihin turvautua.

Setäni ja monet hänen ystävistään joutuivat myymään kultaan pärjätäkseen rahallisesti.

Tuolloin heinäkuussa 2018 kehotin lukijoitani ostamaan kultaa. Katastrofivakuutus oli halpa ja kriittinen:

Microsoftin perustaja Bill Gates kertoi yleisölle äskettäin, että USA tulee kokemaan toisen vuoden 2008 talouskriisiä vastaavan talouskriisin. Hän ei tiedä milloin, mutta hän on varma, että se on tulossa. Tämän pitäisi riittää jokaiselle  kultavakuutuksen hankkimiseen.

Heinäkuussa 2018 kullan hinta oli $1302 unssilta. Kuvio osoittaa hintakehityksen sen jälkeen:

Kultavakuutuksen hinta on noussut jo liitoon. Hinta on noussut 27% tuolloisen heinäkuun hinnasta … ja se nousee vielä paljon korkeammalle. Odotan hinnan nousevan yli vuoden 2013 hintaennätyksen $1900 unssilta.

Ja hinta voi nousta vielä paljon enemmän. Jos et omista kultaa vielä, harkitse ostamista nyt. Se voi olla vuoden 2020 paras teko.

Alkuperäinen artikkeli ja kuvat: Buy Gold Before It’s Too Late, Matt Badiali, Banyan Hill Publishing

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed