Kullan hinta voi pian saavuttaa ennätykselliset 2000$: “Olemme lainanneet tulevaisuudelta, eikä taloutemme riitä maksamaan sitä takaisin”
MarketWatch haastatteli vastikään analyytikoita kullan hintakehityksestä. Ilmassa on sekä varovaista että rohkeaa toiveikkuutta ennätykselliseen hintakehitykseen tänä ja ensi vuonna.
Kullan suorituskyky Covid-19 -pandemian jälkeisinä viikkoina on ollut kaikkea muuta kuin erinomainen. Hinnassa on ollut epävakautta ja hetkellistä laskua nähtiin ennen kuin hinta nousi taas korkeimmilleen sitten vuoden 2012.
Jalometallia on revitty kahtaalle turvasatamastaodotuksista käteisen lähteeksi osakemarkkinoiden tappioiden kattamiseen.
“Covid-19 -taudin puhkeamisella on ollut suuri vaikutus kultamarkkinaan, se on aiheuttanut massiivisia hintaheilahduksia sijoittajien reagoidessa pandemian kehityskulkuihin,” sanoo Steven Dunn, ETF-osaston johtaja Aberdeen Standard Investments -sijoitusyhtiöstä.
“Covid-19 -taudin vuoksi jalostajat sulkivat toimintojaan…ja kullan siirtäminen paikasta toiseen muuttui haastavaksi, kun tavanomaisista kuljetuskeinoista tuli melkein mahdottomia,” hän sanoo.
WHO julisti Covid-19:n pandemiaksi maaliskuun 11. päivä, mutta kullan hinta ei lähtenyt välittömästi nousuun kuten monet odottivat, vaikka isku maailmantalouteen oli ilmeinen koulujen ja yritysten sulkeutuessa ympäri maailman.
Kulta on kuitenkin noussut 15% tänä vuonna verrattuna S&P 500 -indeksin 14% pudotukseen.
“Kullan hinta on saavuttamassa uusia ennätyksellisiä korkeuksia verrattuna useimpiin valuuttoihin, paitsi USA:n dollariin, joka on fiat-valuutoista vahvin,” sanoo Jeb Handwerger, Gold Stock Tradesin päätoimittaja.
“Jos Covid-19 -viruksen aiheuttama jälkijärkytys talouden pinnan alla onkin paljon syvempi ja leveämpi jäävuori, luullakseni näemme silloin kullan ostopaineiden voimistuvan.”
— Adam Koos, Libertas Wealth Management Group
On vaikea kuvitella talouden kukoistavan jäljellä olevan vuoden aikana, ja siitä syystä Koos odottaa näkevänsä nousua kullan hinnassa.
Hän ei mielellään ennusta ennätyksiä, mutta näkee “suuremmalla todennäköisyydellä” hintojen nousevan ennätyskorkealle kuin tippuvan takaisin kohti 1500$ unssihintaa vuoden loppua kohden.
Varainhoitoyhtiö Sprottin pääjohtaja Peter Grosskopf kuitenkin uskoo hintojen ylittävän aiemmat ennätykset. “Seuraamme läheltä harkkojen kaupankäyntiä ja teknistä analyysia, joista useimmat osoittavat kullan hinnan nousevan yli 2000$ jossain vaiheessa tänä vuonna tai varhain ensi vuonna,“ hän sanoo.
“Joka tasolla on liian paljon velkaa. Olemme lainanneet tulevaisuudelta ja taloutemme ei riitä maksamaan sitä takaisin. Tämä yhtälö vaatii paljon lisää talouden pönkittämistä, ja kulta on mainio piilopaikka siltä prosessilta, “ hän sanoo.
Kultakaivosalalla on myös kehittymässä mahdollisuus. “Nyt on hieno hetki ostaa kultaosakkeita, joita myytiin yleisten osakkeiden yhteydessä marginaalien kattamiseksi” viime kuussa, sanoo Grosskopf. “Niiden marginaalit tulevat olemaan ennätystasolla.”
Käännetty ja lyhennetty MarketWatchin alkuperäisestä englanninkielisestä artikkelista
Kuva: MarketWatch, Getty Images