Pitkäaikaissijoittajat jatkavat edullisen kullan ostamista
- The Economic Times: Kulta hinta on laskenut – oston paikka?
- Guardian Gold Australia: Näin joukkovelkakirjat vaikuttavat kultaan
- Kitco: Kulta hyötyi 2009-2011 likviditeettikriisistä, onko sama toistumassa?
Kuva: Umicore
The Economic Times: Kullan hinta on laskenut – oston paikka?
Economic Timesin Julius Baer kysyy, onko kulta yhä paras turvasatama ja kannattaako nyt ostaa kultaa.
Kulta hyötyi viime vuonna vahvasti koronapandemiasta ja sen aiheuttamasta valtavasta taloudellisesta epävarmuudesta. Nyt näyttää siltä, että pandemia väistyy ja pelko hälvenee – minkä vuoksi myös kullan arvo laskee. Julius ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että kullan sijoitusrooli olisi muuttunut. Historiallisesti parhaana turvasatamasijoituksena pidetty kulta ei vain ole pärjännyt parhaiten nykyisessä matalatuottoisessa talousympäristössä.
Julius arvelee, että hinnan lasku pysähtyy noin 1 345 euroon. Kullan arvoa on vaikea arvioida, mutta se on silti metalleista arvokkain. Nyt on hänen mielestään oikea aika ostaa kultaa: keskuspankit harjoittavat vielä väljää rahapolitiikkaa, ja valtiot aloittavat pian suuria elvytystoimia.
Lue koko artikkeli englanniksi / 9.3.2021, Julius Baer
Guardian Gold Australia: Näin joukkovelkakirjat vaikuttavat kultaan
Yhdysvaltain joukkovelkakirjoja myydään valtavia määriä, kun markkinoiden sanotaan olevan huonoimmassa tilassa seitsemään vuoteen. Markkinat ovat heilahtaneet kuudessa kuukaudessa loputtomasta kvantitatiivisesta elvyttämisestä ja negatiivisista koroista tilanteeseen, jossa inflaatio ja pelko korkojen noususta on lamauttanut sen, mikä osoittaa, kuinka hauras talousjärjestelmä on. Yleisesti uskotaan, että Yhdysvaltain talous elpyy pikaisesti, kun COVID-19-rokotukset on tehty. John Feeney kuitenkin kysyy, ovatko markkinat liian optimistisia elpymisen suhteen, milloin sijoittajat alkavat taas ostaa joukkovelkakirjoja, voiko luottokupla selvitä korkeista koroista ja milloin Yhdysvaltain keskusrahasto puuttuu tilanteeseen.
10-vuoden joukkovelkakirjojen tuotto nousi 1,6 % ja asettui siten 1,4 % tasolle. Velkakirjamarkkinoiden volatiliteetti on pelotellut joitain suurempia rahastoja ostamasta, mutta tuotot ovat vaikuttaneet arvometallihintoihin selkeästi: mitä suurempi tuotto velkakirjalla, sitä vähemmän kulta kiinnostaa sijoittajia. Jalostamojen fyysisen kullan varastot ovat kuitenkin olleet tyhjinä viikkoja, mikä antaa ymmärtää pitkäaikaisten sijoittajien jatkavan ostamista, vaikka kulta on heikkona.
Joukkovelkakirjojen korkea tuotto tarkoittaa, että valtion on maksettava suurempaa korkoa kaikista antamistaan lainoista, ja perittävä enemmän verotuloja kattamaan tämän koron. On epätodennäköistä, että nykyinen valtio- ja yhtiövelan taso selviäisi yhtään korkeammista korkoprosenteista – kaksi edellistä korkonostoa puhkaisivat asuntomarkkina- ja dotcom-sijoituskuplat, ja nykytila pärjää tuskin yhtään paremmin.
Yhdysvaltain keskuspankki puuttuu peliin todennäköisesti hyvin pian. John neuvoo seuraamaan tarkasti, miten keskuspankki viestii seuraavan muutaman viikon aikana.
Lue koko artikkeli englanniksi / 4.3.2021, John Feeney
Kitco: Kulta hyötyi 2009-2011 likviditeettikriisistä, onko sama toistumassa?
Barrick Goldin toimitusjohtaja Mark Bristowin mukaan sijoittajat ovat luottaneet liikaa omistuksiin, joilla ei ole oikeaa arvoa. Tämä johtaa hänen mukaansa pian kullan arvon nousuun. Hän vertaa nykyistä tilannetta vuoden 2008 jälkeisiin tunnelmiin, jolloin markkinat toivoivat paluuta normaaliin.
Vuosina 2009–2011 likviditeetti jäi kiikkiin pankkeihin, kun taas tällä kertaa se on markkinoissa. Hänestä kryptovaluuttojen nopea nousu on hyvä esimerkki siitä, että sijoittajat ovat epätoivoisia, eivätkä tiedä, miten nykytila kehittyy. Ihmiset käyttäytyivät samalla tavalla vuosina 2009–2010, mikä johti tuolloin romahdukseen. Kulta hyötyi silloin tilanteesta, joten se hyötyy todennäköisesti tälläkin kertaa.
Bristow kommentoi myös kaivostoimintaa, ja sen vaikutusta ympäristöön, ihmisiin ja hallintoon. Hän toivoo, että ekologiselle kaivamiselle asetettaisiin yhteiset ja avoimet standardit, ja pitää tätä vain ajan kysymyksenä, sillä sille on selvä markkinakysyntä. Hän uskoo, että laatu tule ennen kaikkea – jopa lainsäädäntöä: Jos markkinat toivovat oikeasti vastuullista kaivostoimintaa, sille syntyy kyllä tilaisuuksia.
Lopuksi Bristow kertoo, että pandemia on kiihdyttänyt sellaisten yhtiöiden kaatumista, joiden tilanne oli jo huono. Hän nostaa ostoskeskukset esimerkiksi liiketoiminnasta, joka oli jo siirtymässä nettikauppaan, mitä pandemia on vain kiihdyttänyt.
Lue koko artikkeli englanniksi / 8.3.2021, Anna Golubova